Lahjoja annetaan Suomessa yleensä merkkipäivinä ja erityisesti jouluna. Sanakirjamääritelmän mukaan lahja on “vapaaehtoisesti ja vastikkeetta toiselle luovutettava esine, omaisuuserä, tms.” Kun lahjanantoa tarkastellaan osana sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä, ajatus vapaaehtoisuudesta ja vastikkeettomuudesta kyseenalaistuu kuitenkin helposti. Lahjanantokulttuuri rakentuu itse asiassa erilaisten velvollisuuksien ympärille. On olemassa velvollisuus antaa lahja, velvollisuus ottaa lahja vastaan sekä antaa vastalahja. Lahjan antamatta jättäminen voi olla loukkaavaa ja aiheuttaa paheksuntaa. Esimerkiksi vanhempaa, joka ei anna lapsilleen joululahjaa voidaan pitää huonona vanhempana. Oikeanlaisen lahjan valitseminen voi olla vaikeaa. Paineita lahjan antamisessa onnistumiseen tuo se, että lahjan ajatellaan symboloivan sen antajan ja vastaanottajan välistä suhdetta.

Onnistunutta lahjaa pidetään merkkinä suhteen läheisyydestä ja lämpöisyydestä. Tämän vuoksi ihmiset odottavat yleensä läheisiltään arvokkaampia ja parempia lahjoja kuin vaikkapa etäisemmiltä sukulaisilta. Lahjan tulisi olla sopiva ja mieluinen, mikä edellyttää, että vastaanottajan mieltymykset ja kiinnostuksen kohteet ovat tiedossa. Hyvän lahjan kuuluisi kuitenkin myös yllättää. Tämän vuoksi lahjat onkin tapana paketoida. Lahjan valmistamiseen tai suunnitteluun käytetyn ajan määrän ajatellaan kertovan välittämisestä ja korottavan lahjan arvoa. Itsetehtyä lahjaa, kuten itse kudottuja villasukkia tai omista marjoista valmistettua hilloa, pidetään puolestaan erityisen välittämisen merkkinä. Itsetehty lahja voi liittyä myös esimerkiksi jouluun liitetyn kaupallisuuden vastustamiseen.

Lahjojen valitsemisen – ja saamisen – vaikeus

Koska lahjan tarkoituksena on symboloida henkilöiden välistä suhdetta, raha koetaan yleensä lahjana persoonattomaksi. Rahan sijasta voidaankin antaa ennemmin lahjakortti. Rahan antamiseen liittyy myös se ongelma, että oikean rahasumman arviointi voi olla vaikeaa. Liian pieni rahasumma voidaan kokea halveksunnaksi, liian iso pröystäilyksi. Raha voi toisaalta olla sen vastaanottajalle se kaikista mieluisin lahja, erityisesti monelle nuorelle. Lahjanantorituaalia kohtaan voi esittää myös kritiikkiä. Lahjojen miettimiseen ja etsimiseen kuluu paljon aikaa, rahaa ja energiaa. Myös lahjan saaminen voi olla pettymys, erityisesti kuin lahja ei ole mieluinen. Tällöin myös oma kiittämättömän suhtautuminen lahjaan voi harmittaa. Lahja voi olla myös vaikkapa väärän kokoinen tai muulla tapaa epäsopiva.

Sopimaton tai epämieluisa lahja vie vain tilaa, mutta toisaalta sen antaminen pois voi herättää huonoa omatuntoa. Erityisesti tavaralahjat voidaankin kokea ongelmallisiksi. Nykypäivänä voidaan pyrkiä pois materialistisesta elämäntavasta ja liiallisesta tavaramäärästä. Myös kuluttamisen ja kulutusvalintojen yhteys ympäristöhaittoihin tiedostetaan nykyään paremmin kuin ennen. Nämä suuntaukset ovat olleet osaltaan vaikuttamassa siihen, että annettavien lahjojen muodoissa on tapahtunut muutosta. Tavaralahjojen lisäksi suomalaiset ovat alkaneet suosia myös niin sanottuja elämyslahjoja, esimerkiksi elokuvalippuja tai kylpylämatkaa. Hyväntekeväisyystoimijat tarjoavat puolestaan niin sanottuja aineettomia lahjoja, jotka ovat eettisiä ja ekologisia vaihtoehtoja tavaralahjoille. Aineeton lahja voi olla esimerkiksi huopa tai koulupuku kehitysmaan lapselle.

Lahjat osana suomalaista joulua

Joulu on ehdottomasti merkittävin lahjojenantopäivä Suomessa. Toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa joululahjat annetaan jo jouluaattona. Tämä tapa on saanut alkunsa pohjoismaisesta perinteestä, jonka mukaan uuden päivän katsottiin alkavan pimeyden laskettua. Joulukuun 25. päivä alkoi siis jo 24. päivän iltana. Tapa antaa jouluna lahjoja tuli Suomeen alun perin Ruotsista. Aluksi, 1700-luvun lopussa, lahjoja jaettiin vain varakkaissa kaupunkilaisperheissä. 1800-luvun lopussa käytäntö yleistyi myös maaseudun talonpoikaisväestössä. Teollistumisen myötä lahjojen ostamisesta tuli hyväksyttävää, vaikka säästeliäisyyttä muuten korostettiinkin. Joulun merkitys markkinataloudelle on ollut suuri. Ensimmäiseksi joulun kaupallisen arvon osasivat hyödyntää leikkikaluteollisuus sekä makeisten valmistajat. Tänä päivänä joulun merkitys suomalaiselle kaupalle ja teollisuudelle on valtava.

Lahjanantoon liittyi alun perin myös kasvatuksellisia tarkoitusperiä. Lahjoilla palkittiin kilttejä lapsia. Tuhmien lasten uhattiin saavan vitsoja tai jäävän kokonaan ilman lahjoja. Rankaiseminen ja palkitseminen “ulkoistettiin” joulupukille. Kaupallisuudestaan huolimatta – tai sen vastapainoksi – joulu on aikaa, jolloin annetaan myös pyyteettömiä lahjoja. Lahjoja annetaan siis myös sellaisille henkilöille, joilta vastalahjaa ei odoteta, kuten köyhille ja sairaille. Esimerkiksi Pelastusarmeijan joulupata, jonne voi lahjoittaa vaikkapa leluja, vaatteita ja elintarvikkeita, on Suomessa jo yli sata vuotta vanha perinne. Kaiken kaikkiaan lahjojen antaminen on niin keskeinen osa suomalaista kulttuuria ja sosiaalista elämää, että käytäntönä se tuskin tulee koskaan häviämään täysin. Kuten historia on osoittanut, sen muodoissa ja merkityksissä voi kuitenkin tapahtua muutoksia yhteiskunnan ja kulttuurin muuttuessa.